torstai 5. syyskuuta 2013

Piparinmakuiset muffinit

12 kpl

3½ dl vehnäjauhoja
2 dl ruokosokeria
1 tl vaniljasokeria
2 tl piparkakkumaustetta
2 tl leivinjauhetta
100 g voita
2 kananmunaa
1 dl maitoa

Kuorrute

100 g vaniljarahkavalmistetta (tuorejuustoa vastaavaa
3 rkl sokeria
2 tl vaniljasokeria
kookoshiutaleita
(piparkakkuja)

1. Sekoita vehnäjauhoihin sokerit, piparkakkumauste ja leivinjauhe. Sulata voi ja nosta se sivuun jäähtymään. Riko munien rakenne ja lisää joukkoon maito. Lisää muna-maitoseos kuivien aineiden joukkoon. Sekoita joukkoon jäähdytetty voisula.

2. Jaa taikina 12 muffinivuokaan. Jos haluat, että muffinit eivät leviä, käytä muffinipeltiä tukemaan paperisia vuokia. Paista muffineita 200 asteisen uunin keskitasolla 15 minuuttia. Anna muffinien jäähtyä.

3. Tee kuorrute. Notkista rahkavalmiste sähkövatkaimella. Lisää joukkoon sokerit ja sekoita kuorrute tasaiseksi.

4. Levitä ohut kerros kuorrutetta jäähtyneiden muffinien päälle ja pyörittele ne kookoshiutaleissa. Koristele halutessasi piparkakuilla.

-Kotivinkki Joulunherkut 2/2011

Kanelimuroleivät

50 kpl

250 voita
2 1/4 dl sokeria
1 kananmuna
6 1/4 dl vehnäjauhoja
1½ tl soodaa
1½ tl kanelia

Päälle

sokeria
kanelia

1. Vaahdota voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kananmuna seokseen.

2. Sekoita vehnäjauhoihin sooda ja kaneli. Lisää jauhoseos sokerivaahtoon. Laita taikina jääkaappiin kovettumaan.

3. Kauli taikinasta jauhotetulla alustalla levy ja ota siitä haluamallasi muotilla kuvioita. Perinteisimmät kuviot ovat tähdet ja puolikuut.

4. Ripottele kuvioiden pinnalle sokeria ja kanelia. Paista pikkuleipiä 180 asteisen uunin keskitasolla noin 10 minuuttia, kunnes ne ovat saaneet kauniin värin.

-Kotivinkki Jouluherkut 2/2011

Taatelikakku

2½ dl vettä
2½ dl taateleita
2½ dl sokeria
200 g voita
3 kananmunaa
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
4½ dl vehnäjauhoja

1. Keitä vesi ja sokeri kattilassa siirappimaiseksi liuokseksi.

2. Jäähdytä seos hyvin ja vaahdota se pehmeäksi voin kanssa.

3. Vatkaa kananmunat yksitellen joukkoon.

4. Lisää lopuksi keskenään sekoitetut kuivat aineet.

5. Paista kakkua uunin alatasolla 175 asteessa noin 50 minuuttia.

-Leivotaan 2011

Valkoista rommisuklaata

Noin 20 kpl

50 g voita
100 g valkoista suklaata
1 rkl rommia

1. Sulata voi kattilassa.

2. Lisää valkoinen suklaa ja sulata se voin sekaan miedolla lämmöllä.

3. Mausta rommilla. Kaada seos pieniin foliovuokiin. Säilytä jääkaapissa.

-Leivotaan 2011

Minttu-suklaamousse

6 annosta

3 dl kuohukermaa
100 g tummaa suklaata
1 (38 g) Marianne-maitosuklaapatukka

Koristeeksi

valkosuklaata

Kiehauta 1 dl kermaa, nosta syrjään liedeltä ja sulata siihen paloiteltu tumma suklaa ja rouhittu suklaapatukka. Sekoita, kunnes suklaat ovat sulaneet. Anna seoksen jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Vaahdota loppu kerma. Sekoita vaahto varovaisesti nostellen suklaaseoksen joukkoon. Annostele laseihin ja nosta lasit kylmään vähintään tunniksi ennen tarjoilua. Koristele valkosuklaasta vuoluilla lastuilla.

-Yhteishyvä Ruoka 11/10

Lohipasteijat

16 kpl

8 lehtitaikinalevyä
1 pkt (150 g) graavikirjolohifileesiivuja
noin4 rkl vihreitä oliiveja viipaloituna
3 keitettyä kananmunaa

Voiteluun

1 kananmuna

Pinnalle seesaminsiemeniä

Sulata taikinalevyt erilleen pakkauksen ohjeen mukaan. Kauli levyjä kevyesti hieman suuremmiksi. Leikkaa levyt kahdeksi neliöksi. Jaa lohiviipaleet levyjen toiseen reunaan ja nostele päälle oliivirenkaita ja viipaloitua munaa. Sipaise reunat kevyesti vedellä ja taita kolmioiksi. Painele huolella reunat kiinni. Voitele pasteijat munalla ja ripottele päälle siemeniä- Paista 225 asteisessa uunissa 10-12 minuuttia.

-Yhteishyvä Ruoka 12/10

Pekaanipalat

225 g voita
3/4 dl vettä
2½ dl sokeria
5 dl hienonnettuja pekaanipähkinöitä

Kuorrutus

½ dl kermaa
2 rkl vaaleaa siirappia
250 g tummaa suklaata

Koristeeksi

noin 20 kokonaista pekaanipähkinää

1. Vuoraa sivuiltaan 25 cm:n pituinen, neliönmuotoinen uunivuoka leivinpaperilla.

2. Mittaa huoneenlämpöinen voi ja vesi laakeaan pannuun. Keitä keskilämmöllä kunnes voi sulaa. Lisää sokeri ja kuumenna koko ajan sekoitellen kiehuvaksi. Keitä kunnes seos saa väriä, noin 20 minuuttia.

3. Nosta pannu liedeltä ja lisää hienonnetut pähkinät. Kaada seos vuokaan ja anna jäähtyä huoneenlämmössä.

4. Mittaa kerma, siirappi ja paloiteltu suklaa astiaan. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Levitä jäähtynyt suklaakuorrutus pekaanipohjan päälle. Korista kuorrutus kokonaisilla pähkinöillä. Anna jäähtyä pari tuntia. Leikkaa neliöiksi ja pakkaa rasiaan.

-Kotiliesi 9.12.2003

Juhlava lakkariisi

5 annosta

3 dl keitettyä puuroriisiä
3 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta (rasvaa 9 %)
400 g lakkoja
3 rkl sokeria
1 dl lakkahilloa
1 sitruunan raastettu kuori
noin 2 rkl sitruunamehua

1. Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi.

2. Painele lakat sileäksi soseeksi siivilän läpi ja lisää sokeri. Säästä muutamia kokonaisia marjoja koristeeksi.

3. Kääntele vaniljavaahtoon jäähtynyt riisi tai riisipuuro, lakkasose ja -hillo. Mausta sitruunankuorella ja -mehulla.

Vinkki Voit tarjota lakkariisin kanssa pienen lasillisen likööriä.

-KG 7/2010

Viikunakastike

20 annosta

½ kg tuoreita viikunoita
5 dl glögiä
1 dl ruokosokeria
(tilkka portviiniä)

1. Huuhdo viikunat ja leikkaa ne neljäksi lohkoksi. Mittaa ainekset kattilaan ja keitä 20 minuuttia.

2. Soseuta viikunat ja painele ne siivilän läpi. Tarjoa kinkun kastikkeena.

Vinkki Joukkoon voi lisätä vähän kinkun lientä.

-KG 7/2010

Mustaherukkaglögi

4 annosta

1 appelsiini
8 dl laimennettua mustaherukkamehua
4 kokonaista neilikkaa
1 kanelitanko
2 tl kokonaista kardemummaa
2 rkl fariinisokeria

Pese appelsiini ja leikkaa viipaleiksi. Nosta reilu puolet appelsiiniviipaleista kattilaan mehun ja mausteiden kanssa. Kuumenna kiehuvaksi. Anna hautua kannen alla 5-10 minuuttia. Siivilöi juoma ja kuumenna uudelleen. Kaada laseihin ja koristele lasit appelsiiniviipaleilla.

-Yhteishyvä Ruokamaailma 12/09

Luvassa lisää jouluisia reseptejä

Kävi niin että unohdin tunnukseni tänne, niin en aikoihin ole täällä käynyt, mutta nyt ne sain taas tietooni, joten luvassa on lisää jouluisia reseptejä :).

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Wasabisilakat

500 g silakkafileitä

Liemi:
5 dl vettä
1 dl etikkaa
1 rkl suolaa

Kastike:
2 dl kermaviiliä
1 dl majoneesia
1 tl wasabia
1 rkl sitruunamehua
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
½ dl tillisilppua
½ dl ruohosipulisilppua

Ripottele silakkafileiden nahattomalle puolelle kevyesti suolaa.
Sekoita liemiaineet. Laita silakkafileet likoamaan kylmään liemeen 3-4 tunniksi. Säilytä jääkaapissa.
Sekoita kastikeaineet. Anna vetäytyä jääkaapissa silakoiden likoamisen ajan.
Valuta silakkafileet hyvin. Kääri rullalle ja lado rullat tiiviisti pitkulaiseen purkkiin tai pieneen, reunalliseen vuokaan. Kaada päälle kastike.
Anna maustua hyvin peitettynä jääkaapissa yön yli.

-Kodin kuvalehti 2.12.2010-

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Karjalanpaisti

(5 - 6 annosta)

1 rs (800 g) Pirkka karjalanpaistilihoja
2 sipulia
2 - 3 porkkanaa
1 tl suolaa
10 maustepippuria
vettä

1. Kuori ja lohko sipulit. Kuori ja paloittele porkkanat reiluiksi paloiksi.
2. Pane voideltuun pataan tai vuokaan kerroksittain lihaa, sipulia ja porkkanoita, suolaa ja pippureita. Kaada vuokaan vettä sen verran, että lihat juuri ja juuri peittyvät.
3. Kypsennä 200 asteessa 1 1/2 - 2 tuntia. Peitä halutessasi kypsymisen loppuvaiheessa kannella. Tarjoa keitettyjen perunoiden tai perunasoseen kanssa. Lisäksi maistuvat puolukkahillo ja etikkakurkut.

-Pirkka.fi-

Joulun hedelmäsalaatti

3 verigreippiä
4 luumua
200 g vadelmia
terttu tummia ja vaaleita viinirypäleitä

Mausteliemi:
1 kanelitanko
½ dl vettä
1 dl sokeria
1 limetin mehu ja kuori

Piparkakkukastike:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl smetanaa
2 tl piparkakkumaustetta
1 tl vaniljasokeria
1-2 rkl sokeria

Valmista mausteliemi. Kaada vesi ja sokeri kattilaan ja anna kiehahtaa. Lisää kanelitanko. Pese limetti huolellisesti ja raasta sen kuori. Purista mehut ja lisää kuoriraaste ja limetinmehu sokeriliemeen. Anna vielä kiehua hiljalleen muutama minuutti. Anna jäähtyä. Pese hedelmät huolellisesti. Kuori verigreippi kalvottomiksi lohkoiksi. Leikkaa luumut viipaleiksi. Halkaise viinirypäleet ja poista niistä siemenet. Asettele paloitellut hedelmät ja vadelmat tarjoiluvadille ja kaada täysin jäähtynyt mausteliemi niiden päälle. Anna hedelmien maustua kylmässä hetken aikaa. Sekoita piparkakkukastikkeen aineet keskenään ja tarjoile maustuneen ja viileän hedelmäsalaatin kanssa.

-Yhteishyvä 12/03-

Joulun hedelmäkakku

65 g sukaattia
65 g appelsiininkuoria
75 g punaisia sokerikirsikoita
1 dl sultana rusinoita
1 dl kuivattuja aprikooseja pilkottuna
1 dl mantelirouhetta
1 dl pähkinärouhetta
2 dl vaaleaa rommia
200 g voita
1 dl tummaa sokeria
1 dl vaaleaa sokeria
3 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl neilikkaa
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa

Sekoita kulhossa kuivatut hedelmät, manteli ja pähkinärouhe. Kaada rommi päälle ja anna maustua yön yli. Vaahdota pehmeä voi ja sokerit. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita keskenään kuivat aineet ja kaada se sekoittaen taikinaan. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan. Kypsennä +175 C:ssa uunissa 1 tunti. Kumoa kakku ja jäähdytä se. Kiedo folioon ja anna maustua viikon verran jääkaapissa ennen tarjoilua.

-Tekstitv-

Karjaton paisti

2 dl soijapaloja tai seitanpaloja
1 iso sipuli
2 kuorittua porkkanaa lohkoina
valkopippuria
mustapippuria
3 laakerinlehteä
1 kasvisliemikuutio
öljyä
vettä



1. Kiehauta vesi kattilassa. Lisää kiehuvaan veteen soijapalat tai marinoidut seitanpalat. Paloittele porkkanat ja halkaise kuoritut sipulilohkot ja lisää ne sekaan. Lisää mausteet
2. Anna kiehua noin 15 minuuttia. Kiehumisen jälkeen voit antaa ruuan maustua kattilassa vielä hetken.

-Animalia-

Pestosarvet

Taikina:

6 dl vehnäjauhoja
1 pkt kuivahiivaa
½ tl suolaa
2½ dl vettä
2 rkl öljyä
Täyte:
200g aurinkokuivattuja tomaatteja
1 dl pinjansiemeniä
kourallinen tuoretta basilikaa
oliiviöljyä
1 dl mustia oliiveja
(sulavaa soijajuustoa)



Sekoita kuivahiiva ja suola jauhoihin ja lisää kädenlämpöinen vesi kahdessa erässä taikinan joukkoon. Lisää loppuvaiheessa öljy ja alusta taikina loppuun. Anna kohota. Soseuta peston ainekset keskenään. Lisää samalla seokseen oliiviöljyä sen verran, että kaikki ainekset soseutuu tasaisesti. Pilko oliivit renkaiksi ja lisää ne peston joukkoon. Kauli kohonnut taikina n. ½ cm paksuksi pyöreäksi levyksi ja leikkaa 8 osaan.
Asettele jokaisen kolmiopalan päälle noin 2 tl pestoa ja hiukan soijajuustoraastetta ja kääri sarviksi. Voitele sarvet makeuttamattomalla soijamaidolla (ja halutessasi ripottele päälle esim. Unikonsiemeniä). Paista sarvia 225˚C 10-12 minuttia.

Vinkki! Ylijääneen täytteen voit käyttää esimerkiksi spagettikastikkeena, pizzan pohjalla tai lasagnen täytteenä!

-Animalia.fi-

Seitankinkku

Kuivat aineet:

4dl vehnägluteenia
0,5dl soijajauhoa
0,5dl oluthiivahiutaleita
3tl suolaa
1/8 tl cayennepippuria
1 tl sitruunapippuria
(1 tl jauhelihamaustetta)
1/2 tl maustepippuria
1/2 tl neilikkaa
3-4 tl paprikajauhetta
1/2 tl jauhettua mustapippuria

Tofumössö:
2,5 - 3 dl vettä
3 rkl soijakastiketta
150 g tofua
1 rkl öljyä
3 rkl seesamöljyä
0,5 dl sinappia
1-3 valkosipulinkynttä


Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Tehosekoita tofu ja 2 dl vettä. Lisää 1 dl vettä ja muut aineet ja sekoita vielä hetki. Yhdistä tofumössö ja kuivat aineet hitaasti vaivaten. Muotoile "kinkku", kääri folioon ja laita uuniin 160 asteeseen 1,5 tunniksi. Kinkun voi syödä heti, mutta on huomattavasti parempaa yön yli levänneenä.

-oikeuttaeläimille.net-

Pähkinätäytteiset uuniomenat

6 annosta

6 happoista omenaa
1 dl kaurahiutaleita
3 rkl mantelirouhetta
2 rkl margariinia
1½ rkl sokeria
2 tl kanelia

Pinnalle:
1 dl tummaa siirappia
4 rkl vettä

Pese omenat ja poista siemenkodat. Sekoita kaurahiutaleet, mantelirouhe, pehmeä rasva ja sokeri ja kaneli. Nosta omenat uunivuokaan. Täytä omenakolot seoksella ja valuta omenoiden päälle tasaisesti siirappi. Kaada vesi uunivuoan pohjalle. Kypsennä omenat 200 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Valele omenoita kypsennyksen aikana muutaman kerran vuokaan valuneella liemellä. Tarjoa vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa.

-Yhteishyvä 12/09-

Omenakanelitortut

16 kpl

500 g lehtitaikinalevyjä

Täyte:
3-4 omenaa
1 dl paistonkestävää omenamarmeladia
2 tl vettä
1 tl kanelia

Koristeluun:
tomusokeria

Sulata taikinalevyt pakkauksen ohjeen mukaan. Kauli palat hiukan ohuemmiksi ja leveämmiksi paloiksi. Leikkaa levyt kahteen osaan. Pese omenat huolellisesti ja leikkaa ne kuorineen ohuiksi viipaleiksi. Nosta omenaviipaleita viuhkan muotoon taikinalevyjen päälle. Notkista omenamarmeladia hiukan vedellä ja sivele seosta omenien päälle. Ripottele pinnalle kanelia. Nosta tortut pellille leivinpaperin päälle ja paista 225 asteessa 12-15 minuuttia. Sirottele jäähtyneille tortuille tomusokeria.

Vihje: Voit vielä halutessasi ripotella reunoille raesokeria.

-Yhteishyvä 12/04-