16 kpl
8 lehtitaikinalevyä
1 pkt (150 g) graavikirjolohifileesiivuja
noin4 rkl vihreitä oliiveja viipaloituna
3 keitettyä kananmunaa
Voiteluun
1 kananmuna
Pinnalle seesaminsiemeniä
Sulata taikinalevyt erilleen pakkauksen ohjeen mukaan. Kauli levyjä kevyesti hieman suuremmiksi. Leikkaa levyt kahdeksi neliöksi. Jaa lohiviipaleet levyjen toiseen reunaan ja nostele päälle oliivirenkaita ja viipaloitua munaa. Sipaise reunat kevyesti vedellä ja taita kolmioiksi. Painele huolella reunat kiinni. Voitele pasteijat munalla ja ripottele päälle siemeniä- Paista 225 asteisessa uunissa 10-12 minuuttia.
-Yhteishyvä Ruoka 12/10
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suolaiset leivonnaiset ja pikkusuolaiset. Näytä kaikki tekstit

torstai 5. syyskuuta 2013
perjantai 4. maaliskuuta 2011
Pestosarvet
Taikina:
6 dl vehnäjauhoja
1 pkt kuivahiivaa
½ tl suolaa
2½ dl vettä
2 rkl öljyä
Täyte:
200g aurinkokuivattuja tomaatteja
1 dl pinjansiemeniä
kourallinen tuoretta basilikaa
oliiviöljyä
1 dl mustia oliiveja
(sulavaa soijajuustoa)
Sekoita kuivahiiva ja suola jauhoihin ja lisää kädenlämpöinen vesi kahdessa erässä taikinan joukkoon. Lisää loppuvaiheessa öljy ja alusta taikina loppuun. Anna kohota. Soseuta peston ainekset keskenään. Lisää samalla seokseen oliiviöljyä sen verran, että kaikki ainekset soseutuu tasaisesti. Pilko oliivit renkaiksi ja lisää ne peston joukkoon. Kauli kohonnut taikina n. ½ cm paksuksi pyöreäksi levyksi ja leikkaa 8 osaan.
Asettele jokaisen kolmiopalan päälle noin 2 tl pestoa ja hiukan soijajuustoraastetta ja kääri sarviksi. Voitele sarvet makeuttamattomalla soijamaidolla (ja halutessasi ripottele päälle esim. Unikonsiemeniä). Paista sarvia 225˚C 10-12 minuttia.
Vinkki! Ylijääneen täytteen voit käyttää esimerkiksi spagettikastikkeena, pizzan pohjalla tai lasagnen täytteenä!
-Animalia.fi-

torstai 3. maaliskuuta 2011
Joulupasteijat
10 kpl
1 pkt (500 g) pakastevoitaikinalevyjä
tai 400 g ruisperunataikinaa
Täyte:
100 g ilmakuivattua kinkkua
noin 10 oliivia
100 g raastettua pecorinoa tai parmesaania
2 rkl hienonnettuja saksanpähkinöitä
(1-2 valkosipulinkynttä)
noin ½ tl mustapippuria
Levitä taikinalevyt pöydälle sulamaan. Suikaloi kinkku ja viipaloi oliivit. Sekoita täytteen aineet keskenään.
Leikkaa sulaneet taikinalevyt puoliksi. Jos käytät ruisperunataikinaa, kauli se jauhotetulla pöydällä hieman ohuemmaksi levyksi.
Ota pyöreällä muotilla ympyröitä tai leikkaa taikina neliöiksi taikinapyörällä. Laita taikinapalojen keskelle ruokalusikallinen täytettä.
Voitele reunat munalla ja taittele ne kiinni. Ummista reunat haarukalla painelemalla.
Voitele pasteijat munalla ja pistele pintaan reikiä haarukalla.
Paista 225 asteisessa uunissa alatasolla noin 15 minuuttia.
-Kodin kuvalehti 18.11.2010-

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)